Energian tuotantoon ja myyntiin keskittynut osakeyhtiö. Valtio on pääomistaja yli 50,79 % omistuksella, ulkomainen/hallintarekisteröity omistus on ennallaan ja on luokkaa 26%.
Fortum on myynyt koko sähkönsiirto-liiketoimintansa, joten kassa pullistelee. Jatkuvien toimintojen liikevaihto on hieman tippunut, tulos hieman kasvanut. Noin 25 % liikevaihdosta tulee Venäjältä, missä monivuotinen investointi-ohjelma on viimein valmistunut. Nyt Fortumin Venäjän tuotantokapasiteetistä noin 50% on vanhaa ei-takuuhintaista ja 50% uutta takuuhintaista tuotantoa. Fortumilla on -uusi TJ: Pekka Lundmark, jonka tulos Konecranessa ei ollut merkittävä, -uusi organisaatio: Generation, City Solutions ja Russia; vaikuttaa selkeältä, -uusi strategia, joka painottaa puhdasta energiaa ja omistaja-arvoa. Yritys on hyvä osingonmaksaja. Vuoden 2015 osinko oli 1,10 €/osake. Fortumin osingonjakotavoite on 50-80 % osakekohtaisesta tuloksesta. RISKIT: Energiamarkkinat ainakin Euroopassa ovat myllerryksessä energian tukipolitiikan, sääriippuvan (tuuli- ja aurinkoenergia) tuotannon kasvun ja laman aikaisen heikon kysynnän vuoksi. Täten energian tukkuhinnat ovat alhaiset ja useat energiayhtiöt ovat vaikeuksissa. Lisäksi Fortum toimii Venäjällä, missä liiketoiminta tällä hetkellä on hyvinkin riskipitoista ja ruplan heikko arvostus laskee tulosta. Ja valtio-omistus on riski. Myös uudella toimitusjohtajalla on näytön paikka. MAHDOLLISUUS: Yritys on myynyt omistamansa jakeluverkot, joten rahaa on ja yritys on nettovelaton. Kynnyskysymys on löytääkö Fortum rahoilleen kannattavaa ostettavaa. Energiamarkkinoiden myllerryksestä johtuen edullista ostettavaa pitäisi löytyä, mutta toistaiseksi mitään merkittävää ei ole tapahtunut. TIIVIISTI: Fortumin strategia ja pyrkimys puhtaan energian, kestävän kehityksen energiayhtiöksi on mielestäni kannatettava. Ilmastoa rasittamattomat ydin- ja vesivoima, maakaasu sekä nyttemmin myös tuuli- ja aurinkovoima muodostavat yrityksen sähkön- ja lämmöntuotannon pääasialliset energia-lähteet. Uusi toimialarakenne on nähdäkseni selkeä ja lisäksi uuden strategian myötä Fortum vahvistaa tutkimusta ja kehitystyötä, mikä on erittäin kannatettavaa. Mielestäni Fortum sopii hyvin pidemmän ajan rahantalletuskohteeksi, joka maksaa varsin hyvää osinkoa sijoitetulle rahalle. Mikäli osingonmaksun trendi kääntyy laskevaksi, rahantalletuskohdetta on syytä tarkastella uudellen.
0 Comments
Energiayhtiö. Valtio on pääomistaja yli 50% omistuksella, ulkomainen/ hallintarekisteröity omistus on luokkaa 26%.
Liikevaihto on hieman tippunut, tulos on positiivinen, joskin vähenevä. Vajaa 20% liikevaihdosta tulee Venäjältä. Käteisvarat ovat suuret ja omaa pääomaa on. Tosin velkaakin on. PE-luku on luokkaa 12 - 13 eli osake vaikuttaa edulliselta ja osakkeen hinnalla on nousuvaraa. Yritys on hyvä osingonmaksaja. Vuoden 2013 osinko on 1,10 €/osake. Fortum on hiljattain nostanut osingonjakovoitettaan, jonka mukaan yritys maksaa ajan suhteen kasvavaa osinkoa, 50-80 % osakekohtaisesta tuloksesta. RISKIT: Fortum toimii Venäjällä, missä liiketoiminta tällä hetkellä on hyvinkin riskipitoista: regulaation arvaamattomuus, kulttuurierot, liiketoimintamallien erot ja korruptio ovat merkittäviä riskitekijöitä. Toisaalta Venäjällä on suuret markkinat ja mahdollisuudet, joita yritys tietenkin tavoittelee ja hyvin onnistuessaan saavuttaa. MAHDOLLISUUS: Yritys on myynyt omistamansa Suomen jakeluverkot ja pyrkii myymän myös Ruotsin ja Norjan verkkonsa. Jakeluverkot tuottavat tasaista, mutta Fortumin tavoitteiden mukaan riittämätöntä tuloa. Myynistä saamillaan rahavaroilla Fortum tavoittelee mm. osuutta Ranskan vesivoimasta. TIIVIISTI: Fortumin strategia ja pyrkimys kestävän kehityksen energiayhtiöksi on mielestäni kannatettava. Ilmastoa rasittamattomat ydin- ja vesivoima sekä maakaasu muodostavat yrityksen sähkön- ja lämmöntuotannon pääasialliset energialähteet. Inkoon hiilivoimalaitos suljettiin juuri. Lisäksi suoran ja välillisen aurinkoenergian hyödyntämisen tutkimus ja kehitys on järkevää ja perusteltua. Tosin T&K kustannukset ovat hyvin vaatimattimat, vajaa prosentti liikevaihdosta. Sen sijaan hajautetun energiantuotannon paheksuminen markkinoita haittavana tekijänä on tyhmää; oikea paheksunnan kohde lienee asiaan liityvä massivinen tukiaskäytäntö. Mielestäni Fortum sopii hyvin pidemmän ajan rahantalletuskohteeksi, joka maksaa varsin hyvää osinkoa sijoitetulle rahalle. Venäjä ja toimistusjohtajan sairastuminen ovat riskitekijöitä. Osakkeen hinta on tällä hetkellä varsin kohtuullinen. Mittalaitevalmistaja, teollisuuden ja ympäristön säästä riippuviin mittauksiin.
Väisälän tiedemiesveljeksistä meteorologian professori Vilho Väisälän perustama yritys. Yrjö Väisälä oli fyysikko ja Kalle Väisälä matemaatikko, jonka matematiikan kirjaa on tankatu Suomen kouluissa. Vaisala on Väisälän suvun perheyhtiö, jonka ulkomainen / hallintarekisteröity omistusosuus on reilut 10 %. Kotitaloudet omistavat yli 40% osakekannasta. Liikevaihto ei ole kasvanut lamasta ja USAn valtion tiukasta taloudesta johtuen. Liikevaihdosta noin 40% tulee USAsta, 35% Euroopasta ja 25% Aasiasta. Tulos on positiivinen, joskin vähenevä. Käteisvarat ovat suuret, velkaa ei ole ja omaa pääomaa on. PE-luku on luokkaa yli 20, joten ihan edullinen osake ei ole, eli tuloksen tekoa on syytä parantaa. Yritys on hyvä osingonmaksaja, ennuste on noin 1€/osake vuodelta 2013 ja nousuvaraa osakkeen hinnalla on. MAHDOLLISUUS: Yritys on muuttumassa pelkästä laitetoimittajasta laite- ja palvelutoimituksiin, mikä lisää vakautta yritystoimintaan ja vähentää herkkyyttä suhdanne-vaihteluihin. Muutos ei ole ollut ihan helppo ja Vaisala on kärsinyt useamman vuoden prosessiensa puutteista ja toimitustensa epävarmuudesta. Nyt toiminta ollaan saamassa parempaan kuosiin ja Vaisalla on mahdollisuus pidemmällä tähtäimellä parantaa merkittävästi tuottavuuttaan ja kasvuaan. Vaisala toimii paljon tietotaitoa vaativalla eritysalueella, säähavaintolaittessa ja mittalaitteissa, missä kysyntää tulee riittämään jatkossakin esim. ilmaston lämpenemisen ja yhä voimakkaammin sääherkkien toimialojen kasvaessa. Vaisala panostaa noin 10 % liikevaihdostaan tuotekehityseen, mikä on samaa tasoa kuin esim. lääkefirma Orionin vstaava panostus. HEIKKOUS: Vaisala ei ole kovin likvidi osake, sillä sen kaupankäyntivolyymit ovat varsin pienet. Mielestäni Vaisala on kuitenkin hyvä sijoituskohde: vakaa ja vakavarainen taaten noin 5 % osinkotuoton. Energiayhtiö. Valtio on pääomistaja yli 50% omistuksella, ulkomainen/ hallintarekisteröity omistus on 24%.
Liikevaihto kasvaa maltillisesti, tulos on positiivinen, joskin vähenevä. Vajaa 20% liikevaihdosta tulee Venäjältä. Käteisvarat ovat suuret, velkaantuneisuus on kohtuullista ja omaa pääomaa on. PE-luku on luokkaa 10–11 eli osake vaikuttaa edulliselta. Yritys on hyvä osingonmaksaja, 1€/osake vuonna 2013 ja nousuvaraa osakkeen hinnalla on suhteessa vaikka vuoden 2008 tasoon. RISKI: Fortum toimii Venäjällä, missä liiketoiminta tällä hetkellä on hyvinkin riskipitoista: regulaation arvaamattomuus, kulttuurierot, liiketoimintamallien erot ja korruptio ovat merkittäviä riskitekijöitä. Yritys tuottaa edelleen tappiota Venäjällä usean vuoden ponnisteluista huolimatta. Toisaalta Venäjällä on suuret markkinat ja mahdollisuudet, joita yritys tietenkin tavoittelee ja hyvin onnistuessaan saavuttaa. MAHDOLLISUUS: Yritys pykii myymään omistamansa Suomen jakeluverkot, jotka tuottavat tasaista, joskin yritykselle riittämätöntä tuloa. Myynistä saamillaan rahavaroilla Fortum tavoittelee osuutta Ranskan vesivoimasta. Onnistuessaan operaatio varmasti nostaa osakkeen hintaa. Mielestäni Fortum sopii hyvin pidemmän ajan rahantalletuskohteeksi, joka maksaa varsin hyvää osinkoa sijoitetulle rahalle. Venäjä ja toimistusjohtajan sairastuminen ovat riskitekijöitä. Oudohko Intian aurinkoenergian haaliminen mietityttää, vaikka Aasia onkin nyt muotia. Osakkeen hinta on tällä hetkellä varsin kohtuullinen. |