Aktia tarjoaa pankki-, vakuutus- ja kiinteistönvälityspalvelut yksityisasiakkaille ja pienille yrityksille. Omistajia ovat Aktia- ja säästöpankkisäätiöt, yhteisöt ja yksityishenkilöt.
Liiketoiminnan tuotot kasvavat tasaisesti ja tulos on positiivinen, mutta ei välttämättä kasvava. Vakavaraisuussuhde eli yhtion omien varojen suhde viranomaisen vaatimaan vähimmäismäärään on 20,0%, kun Suomen koko pankki- ja vakuutussektorin vastaava suhde on 15%. Oma pääoma ja käteisvarannot ovat kunnossa. PE-luku on alle 10, osakkeella on nousuvaraa ja yritys on kohtuullinen osingonmaksaja. Kesän 2013 aikana Aktia yksinkertaistaa konsernirakennettaan pankkisektorin kiristyneiden vakavaraisuusvaatimusten johdosta ja luopuu keskusluotto-laitoksena toimimisesta. Aktia ja Aktia Pankki sulautuvat Aktia Pankki Oyj:ksi. Lisäksi Aktia on vastikään luopunut suuresta osasta vakuutustoimintaansa, joskin jatkaa toimipistetasolla yhteistyötä uusien ruotsalaisten omistajien kanssa. Yritys on käynnistänyt mittavan IT-hankkeen uuden pankkijärjestelmän luomiseksi tavoitteenaan ylläpitokulujen karsinta. Onnistuessaan hyvä hanke, mutta epäonnistumisen riski on olemassa tämänpäivän IT hankkeissa. Aktia on hyvin hoidettu, pieni ja ketterä, selkeästi kaksikielinen ja lähtökohtaisesti suomenruotsalainen pankki. Yritys on vakavarainen ja osake vaikuttaa hyvältä ostokohteelta edelleen, vaikka kevään 2013 aikana nousua on jo tapahtunut.
0 Comments
Mittalaitevalmistaja, teollisuuden ja ympäristön säästä riippuviin mittauksiin.
Väisälän tiedemiesveljeksistä meteorologian professori Vilho Väisälän perustama yritys. Yrjö Väisälä oli fyysikko ja Kalle Väisälä matemaatikko, jonka matematiikan kirjaa on tankatu Suomen kouluissa. Vaisala on Väisälän suvun perheyhtiö, jonka ulkomainen / hallintarekisteröity omistusosuus on reilut 10 %. Kotitaloudet omistavat yli 40% osakekannasta. Liikevaihto ei ole kasvanut lamasta ja USAn valtion tiukasta taloudesta johtuen. Liikevaihdosta noin 40% tulee USAsta, 35% Euroopasta ja 25% Aasiasta. Tulos on positiivinen, joskin vähenevä. Käteisvarat ovat suuret, velkaa ei ole ja omaa pääomaa on. PE-luku on luokkaa yli 20, joten ihan edullinen osake ei ole, eli tuloksen tekoa on syytä parantaa. Yritys on hyvä osingonmaksaja, ennuste on noin 1€/osake vuodelta 2013 ja nousuvaraa osakkeen hinnalla on. MAHDOLLISUUS: Yritys on muuttumassa pelkästä laitetoimittajasta laite- ja palvelutoimituksiin, mikä lisää vakautta yritystoimintaan ja vähentää herkkyyttä suhdanne-vaihteluihin. Muutos ei ole ollut ihan helppo ja Vaisala on kärsinyt useamman vuoden prosessiensa puutteista ja toimitustensa epävarmuudesta. Nyt toiminta ollaan saamassa parempaan kuosiin ja Vaisalla on mahdollisuus pidemmällä tähtäimellä parantaa merkittävästi tuottavuuttaan ja kasvuaan. Vaisala toimii paljon tietotaitoa vaativalla eritysalueella, säähavaintolaittessa ja mittalaitteissa, missä kysyntää tulee riittämään jatkossakin esim. ilmaston lämpenemisen ja yhä voimakkaammin sääherkkien toimialojen kasvaessa. Vaisala panostaa noin 10 % liikevaihdostaan tuotekehityseen, mikä on samaa tasoa kuin esim. lääkefirma Orionin vstaava panostus. HEIKKOUS: Vaisala ei ole kovin likvidi osake, sillä sen kaupankäyntivolyymit ovat varsin pienet. Mielestäni Vaisala on kuitenkin hyvä sijoituskohde: vakaa ja vakavarainen taaten noin 5 % osinkotuoton. |