Teknologiaratkaisujen toimittaja malmien, metallien ja veden prosessointiin sekä energiantuotantoon. Valtio omistaa Solidiumin kautta noin 15% osakkeista, ulkomainen omistus on noin 10%.
Outotec ei investoi omiin kaivos-, rikastamo- tai tuotantoteknologioihin, joten merkittävät kiinteät kustannukset muodostuvat henkilökuluista - jotka eivät sitten joustakkaan. Buumin aikana osaavaa henkilöstöä on vaikea löytää ja hidas kouluttaa, laman jatkuessa taitavaakin väkeä on irtisanottava. Kattavasta kaivos- ja metalliprosessien hallinnastaan huolimatta Outotec ei ole menneiden vuosikymmenien aikana sanottavasti kehittänyt palveluliiketoimin-taansa, vaikka kaivosala on tunnettu rajusta heilunnasta. Kunnossapito- ja huoltotoiminnat takaavat jatkuvan tuoton hiljaisempinakin aikoina, sillä laitteet on ylläpidettävä. Nyt, pitkään jatkuneen laman seurauksena, yhtiö on viimein panostamassa palveluun ja kunossapitoon, ja energiantuotantoon, ja vesiprosesseihin, ja lannoitteisiin, ja kemikaaleihin – toivottavasi fokus ei ole hajoamassa? Outotec ei ole ollut hyvä osingonmaksaja. Vuosittainen osikotuotto on ollut alle 3% ja vuonna 2015 yhtiö ei maksanut osinkoa lainkaan. Outotecin tuloskunto on heikko ja arvostustaso siihen nähden on korkea, vaikka osakkeen kurssi on kaukana muutaman vuoden takaisista hinnoista. RISKIT: Yritys on edelleen vahvasti riippuvainen kaivossektorin ja metallien hinnan kehityksestä, jossa ei ole nähtävissä merkittävää elpymistä. Myös mahdolliset väärin hinnoitellut projektit, jotka on ehkä myyty tiukassa paikassa tilauskannan ehtyessä, voivat muodostaa uhkan yrityksen tuloksentekokyvylle. MAHDOLLISUUS: Palveluliiketoiminnan voimakas vahvistaminen on selkeästi mahdollisuus Outotecille, sillä sen osaaminen toimitetuissa prosesseissa on hyvää ja kattavaa, mutta kertaluonteista. Huollon ja kunnossapidon liittäminen toimituksen jatkoksi takaa uutta ja tasaista tuottoa yritykselle. Pitkien prosessien hallinnassa hyödynnettvä IoT ja sen osaamisen vahvistaminen ovat myös mahdollisuus yritykselle. Edelleen Outotec panostaa kiitettävästi tutkimukseen ja tuotekehitykseen. TIIVIISTI: Outotecin strategia ja pyrkimys maapallon luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen on mielestäni kannatettava. Outotec on prosessit osaava asiantuntijayritys, mutta yhtiön johto ei ole osannut varautua kaivosalan toistuviin lamakausiin. Mielestäni Outotec sopii pidemmän ajan sijoitukohteeksi, arvonnousua odotellen, sillä osaamista on kunhan se saadaan tuottavaan käyttöön.
0 Comments
Energian tuotantoon ja myyntiin keskittynut osakeyhtiö. Valtio on pääomistaja yli 50,79 % omistuksella, ulkomainen/hallintarekisteröity omistus on ennallaan ja on luokkaa 26%.
Fortum on myynyt koko sähkönsiirto-liiketoimintansa, joten kassa pullistelee. Jatkuvien toimintojen liikevaihto on hieman tippunut, tulos hieman kasvanut. Noin 25 % liikevaihdosta tulee Venäjältä, missä monivuotinen investointi-ohjelma on viimein valmistunut. Nyt Fortumin Venäjän tuotantokapasiteetistä noin 50% on vanhaa ei-takuuhintaista ja 50% uutta takuuhintaista tuotantoa. Fortumilla on -uusi TJ: Pekka Lundmark, jonka tulos Konecranessa ei ollut merkittävä, -uusi organisaatio: Generation, City Solutions ja Russia; vaikuttaa selkeältä, -uusi strategia, joka painottaa puhdasta energiaa ja omistaja-arvoa. Yritys on hyvä osingonmaksaja. Vuoden 2015 osinko oli 1,10 €/osake. Fortumin osingonjakotavoite on 50-80 % osakekohtaisesta tuloksesta. RISKIT: Energiamarkkinat ainakin Euroopassa ovat myllerryksessä energian tukipolitiikan, sääriippuvan (tuuli- ja aurinkoenergia) tuotannon kasvun ja laman aikaisen heikon kysynnän vuoksi. Täten energian tukkuhinnat ovat alhaiset ja useat energiayhtiöt ovat vaikeuksissa. Lisäksi Fortum toimii Venäjällä, missä liiketoiminta tällä hetkellä on hyvinkin riskipitoista ja ruplan heikko arvostus laskee tulosta. Ja valtio-omistus on riski. Myös uudella toimitusjohtajalla on näytön paikka. MAHDOLLISUUS: Yritys on myynyt omistamansa jakeluverkot, joten rahaa on ja yritys on nettovelaton. Kynnyskysymys on löytääkö Fortum rahoilleen kannattavaa ostettavaa. Energiamarkkinoiden myllerryksestä johtuen edullista ostettavaa pitäisi löytyä, mutta toistaiseksi mitään merkittävää ei ole tapahtunut. TIIVIISTI: Fortumin strategia ja pyrkimys puhtaan energian, kestävän kehityksen energiayhtiöksi on mielestäni kannatettava. Ilmastoa rasittamattomat ydin- ja vesivoima, maakaasu sekä nyttemmin myös tuuli- ja aurinkovoima muodostavat yrityksen sähkön- ja lämmöntuotannon pääasialliset energia-lähteet. Uusi toimialarakenne on nähdäkseni selkeä ja lisäksi uuden strategian myötä Fortum vahvistaa tutkimusta ja kehitystyötä, mikä on erittäin kannatettavaa. Mielestäni Fortum sopii hyvin pidemmän ajan rahantalletuskohteeksi, joka maksaa varsin hyvää osinkoa sijoitetulle rahalle. Mikäli osingonmaksun trendi kääntyy laskevaksi, rahantalletuskohdetta on syytä tarkastella uudellen. |